Evankeliumikirja ja kirkkovuosi

Pääsiäisen jälkeinen lauantai

Tulostettava versio (rtf) | Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Pääsiäispäivää seuraavana kahdeksan päivän jaksona on jo 200-300-luvulta lähtien pidetty päivittäin jumalanpalvelus, jossa on luettu kertomuksia ylösnousseen Vapahtajan ilmestymisestä oppilailleen. Keskeisenä aiheena on vaeltaminen uudessa elämässä, valossa.

Liturginen väri:valkoinen

Virsisuositukset:

Pääsiäisvirsien lisäksi sopii:

 

294

Ihminen, synnissänsä kauan maannut

 

327

Kaikki maat, te riemuitkaatte

Raamatuntekstit

Psalmi

Psalmi:

Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten.
  Tietäkää, että Herra on Jumala.
  Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,
  hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen porteilleen kiittäen,
hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
  Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.
  Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa,
hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Ps. 100

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.


Lukukappale

Ef. 5: 8-14

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi sanotaankin:
      - Herää, sinä joka nukut,
      ja nouse kuolleista,
      niin Kristus on sinua valaiseva!

Evankeliumi

Matt. 28: 16-20

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Päivän rukoukset

1.

Kaikkivaltias, laupias Jumala.
Sinä olet ilahduttanut
tätä katoavaa maailmaa
Poikasi Jeesuksen ylösnousemuksella.
Anna meille halu seurata
ylösnoussutta Vapahtajaamme
ja johdata meitä niin,
että pääsemme ikuiseen valtakuntaasi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

Kirkkovuosi Sakastissa

Sakastista löydät aineistoa mm. ekumeenisista rukouspäivistä, teemapäivistä, musiikista jne.

sakasti.evl.fi/kirkkovuosi

Apokryfitekstejä jumalanpalveluksiin

Kalenteritiedot tekstimuodossa

Ohjeita kirkkovuoden tunnuskuvien lataamiseen ja käyttöön

Raamatun sana tänään

Tilaa Raamatun sana RSS-syötteenä tai hyödynnä verkkopalvelussasi.

evl.fi/paivansana

ohjeita

Muualla verkossa

Sana sinulle

Kirkkovuosi selkokielellä

Kirkkovuosi ja värit

Kirkkovuosi soi

Kirkkovuosi kännykkään

Tutustu ja hyödynnä Helsingin seurakuntayhtymän tarjoma mobiilipalvelu.

mobiilikirkko.fi – kirkkovuosi

päivän rukoushetket

Nykyinen Kirkolliskokouksen hyväksymä kirkkokäsikirja jakautuu kolmeen osaan: Jumalanpalvelusten kirja (2000), Evankeliumikirja (1999) ja Kirkollisten toimitusten kirja 1-3 (2003).

Tietoa kirkkokäsikirjasta