11. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Etsikkoaikoja

Tämä sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (av-kuun 9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi.

Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3:15).

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Onnellinen se kansa,
jonka jumala on Herra,
kansa, jonka Herra on omakseen valinnut.

Ps. 33:12

Psalmi:

”Kuule, kansani, minä varoitan sinua.
Kunpa kuulisit minua, Israel!
  Muuta jumalaa sinulla ei saa olla,
  vierasta jumalaa älä kumarra.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi.
Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta.
Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.
  ”Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni,
  Israel ei halunnut totella.
Siksi minä hylkäsin sen,
jätin sen paatuneen sydämensä valtaan,
kulkemaan oman ymmärryksensä varassa.
  Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua,
  kunpa Israel kulkisi minun teitäni!
Minä nujertaisin heti sen viholliset,
kohottaisin käteni sen ahdistajia vastaan.”
  Ne, jotka vihaavat Herraa,
  joutuvat matelemaan hänen edessään,
  ja heidän alennuksensa kestää ikuisesti.
Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä,
hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.

Ps. 81:9–17

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää,
huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!

Jes. 55:6

Jer. 18:1–10

Jeremian kirjasta, luvusta 18

Jeremialle tuli tämä Herran sana: ”Mene savenvalajan työpajaan! Siellä saat kuulla, mitä minä haluan sanoa sinulle.”
    Minä menin savenvalajan työpajaan, jossa hän parhaillaan työskenteli pyöränsä ääressä. Jos valmistumassa oleva astia meni pilalle hänen käsissään, hän muotoili samasta savesta uuden, sellaisen kuin halusi.
    Silloin minulle tuli tämä Herran sana:
    ”Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni. Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.”

Ilm. 3:1–6

Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 3

”Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita:
    Näin sanoo hän, jolla on Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä:
    Minä tiedän sinun tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan. Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta. Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä, jota et aavista.
    Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä.
    Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.”

Luuk. 19:41–48

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
    Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
    Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

Päivän rukoukset

1

Iankaikkinen Jumala ja Herra,
sinä olet evankeliumin sanalla
kutsunut meidät kansaksesi
ja luvannut meille elämän.
Me rukoilemme sinua:
Johdata meitä Hengelläsi niin,
että ymmärrämme, missä on turvamme,
emmekä hukkaa sinun antamiasi etsikkoaikoja.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala.
Sinä rakastit maailmaa
ja avasit Pojassasi oven valtakuntaasi.
Kiitos siitä, että etsit meitä armollasi.
Herätä meidät Hengelläsi ymmärtämään
vastuu itsestämme ja teoistamme.
Auta meitä tajuamaan etsikkoaikamme,
anna tahtoa ja voimaa parannukseen.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden,
joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

3

Jeesus, Jumalan Poika.
Sinä itkit Jerusalemin tähden kipein ja rakastavin sydämin,
koska näit sen kulkevan tuhoa ja tuomiota kohti.
Varjele, ettemme torjuisi kutsuasi
ja menettäisi mahdollisuuttamme päästä valtakuntaasi.
Auta meitä näkemään väkevissä teoissasi
Jumalan kunnia ja pyhyys.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.