Virsikirja

 

269 Älä sure, sielu parka

Weg, mein Herz, mit den Gedanken

Virren Älä sure, sielu parka aiheena on ansaitsematon armo. Sen on kirjoittanut Paul Gerhardt (1607-1676), jonka varhaisimpiin virsiin se kuuluu.

Lohdutusvirtensä Gerhardt rakensi Luukkaan evankeliumin 15. luvun pohjalle. Niinpä tunnistamme siitä tuhlaajapoika-vertauksen (säk. 3), eksynyttä lammasta etsivän paimenen (4) ja enkelit, jotka "iloitsevat yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen" (5). Tämä kaikki on kuitenkin vasta perustelua sille, mitä runoilija haluaa sanoa katuvalle syntiselle. Virren painopiste on ratkaisevasti sen loppusäkeistöissä. Ne nousevat suureen voimaan ja kauneuteen. Silti tämä virsi on jo ajat sitten jäänyt pois Saksan virsikirjoista. Pohjoismaissa sitä yhä veisataan, Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Virren suomennoksen alku vaikuttaa turhan surkealta, kun sitä vertaa runoilijan alkuperäiseen sanontaan: "Pois, sydämeni, sellaiset ajatukset, että sinut olisi hylätty!" Ne edellyttäisivät valoisampaa sävelmääkin kuin virsikirjaamme otettu kylläkin kaunis, mutta alakuloinen sortavalalainen kansantoisinto. Mitään alakuloista sanottavaahan tällä virrellä ei totisesti ole. Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa on mittaamaton, ei ole mitään mihin sitä voisi verrata.

Jumalan armahtava hyvyys, hänen huolenpitonsa ja johdatuksensa olivat Gerhardtille omakohtaista todellisuutta. Siitä nousevat myös sellaiset virret kuin "Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi" (270) ja "Herralle tiesi anna" (379).

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet