Virsikirja

 

197 Ajasta aikaan varjellut

Kirken den er et gammelt hus

Tanskan suuren virsirunoilijan N. F. S. Grundtvigin (1783-1872) virsirunouden johtava ajatus on kirkko. Hänen kirkkoa ylistävistä virsistään tunnetuin on puolestaan Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme. Sen perusajatus on sama kuin Salomon temppelinvihkimisrukouksen (1. Kun. 8): mikään rakennus ei ole kyllin avara Jumalalle, ja "kuitenkin halpaan temppeliin luoksemme Herran saamme".

Se on mahdollista, kun ajatellaan että kirkko eli seurakunta rakentuu elävistä kivistä: ihmisistä jotka kaste ja usko liittävät yhteen. Lukumäärällä ei tällöin ole merkitystä – virren kolmas säkeistö viittaa tuttuun Jeesuksen sanaan: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään" (Matt. 18:20).

Tämän elävän seurakunnan kutsuvat koolle kirkonkellot. Niiden ääntä Grundtvig rakasti. Ja on kuin norjalainen säveltäjä Ludvig Lindeman (1812-1887) olisi tavoittanut niiden kaikua turvallisuutta henkivään koraaliinsa, joka kiinteästi kuuluu nyt esillä olevaan virteen. Lindeman oli aikansa tunnetuin norjalainen urkuri. Vuodesta 1839 hän toimi Kristianian eli nykyisen Oslon Vapahtajan (Vår Frelser) kirkossa. Norjan nykyisessä virsikirjassa hänen sävelmiään on nelisenkymmentä, meidän virsikirjassamme vain tämä yksi.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet