Virsikirja

 

104 Pilvimuurista valo välähtää

Virsikirjakomitea esitti 1976 kirkolliskokoukselle osamietintönsä Virsikirjauudistuksen periaatteet. Sellaisiin virsilähteisiin, joihin kirkolliskokous vastauksessaan toivoi komitean kiinnittävän huomiota, kuuluivat myös negrospirituaalit, Amerikan mustan väestön keskuudessa syntyneet hengelliset laulut. Tämä toivomus on toteutunut niin, että virsikirjassa on nyt kaksi negrospirituaalisävelmää.

Virsi Pilvimuurista valo välähtää syntyi siten, että ensin valittiin sävelmä, johon Anna-Maija Raittilaa pyydettiin kirjoittamaan sanat. Sävelmä on peräisin ehtoollisvirrestä Let us break bread together (’Murtakaamme leipää yhdessä’), joka muuten käännöksenä sisältyy niin Ruotsin kuin Norjankin virsikirjaan. Raittilan niukka mutta vaikuttava teksti istuu oivallisesti sävelmään. Virren ytimen muodostava kertosäe liittyy Johanneksen evankeliumin kohtiin (20:19 ja 29), jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmaantumisesta opetuslasten keskelle, kun ovet olivat lukossa: "Läpi lukkojenkin / Herra Jeesus tulla voi. / Kuolleista hän noussut on."

Komitean ehdotuksessa Pilvimuurista valo välähtää oli nuortenvirsien osastossa; kirkolliskokous siirsi sen pääsiäisvirsiin.

Tauno Väinölä

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet