Virsikirja

 

531 Lähtöhetken lähetessä

Gud, når du til oppbrudd kaller

Vanhuusvirsiä lauletaan varmaan vain vanhoina ja vanhoille. Kannattaisi laulaa nuorempanakin ja nuorille. Niilo Rauhalan hieno suomennos Lyder Brunin virrestä luo laulajaan merkillistä rauhaa ja levollisuutta. Asiat on sanottu erittäin kauniisti, mutta ei kaunistellen. Elämän ilot ovat kauniita, mutta niin ovat surutkin, mikä tekee virrestä erityisen lohdullisen.

On sääli, jos tämä virsi jää vain vanhusten omaisuudeksi. Siinä on jotain yhteistä erittäin suositun ”Kiitos sulle, Jumalani” –virren kanssa. Elämän koko rikkaus iloineen mutta myös kovin vivahteikkaine suruineen ja taakkoineen on läsnä jotenkin samalla tavalla. Kantavana ajatuksena on se, että jos elämässä on iloa, siinä on myös surua. Tämä kaksinaisuus on kuitenkin laadultaan sellaista että niiden yhteenlaskettu summa kohoaa korkealle positiivisen puolelle. Kaikenikäisten olisi tärkeää saada kokea tämän virren viesti: toivo ja luottamus on kaikkein tärkeintä ja ne ovat vähintään samanpainoisia realiteetteja kuin suru ja tuskakin.

Sävelmä on tuttu virrestä ”Kirkasta, oi Kristus meille”. Sen valinta tämän tekstin yhteyteen on erinomainen oivallus. Se tietynlainen kirkkaan toivon valaisema kaipaus ja surunvoittoisuus, joka hallitsee tekstiä, on läsnä myös sävelmässä. Suomalaiselle kristillisyydelle ominainen valoisa varjo avaa siinä ikkunan iankaikkisuuteen.

Hannu Vapaavuori


Sävelmästä lisää virren 301 esittelyssä.

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet