Virsikirja

 

576 Maa hohtaa lumivaipassansa

Talvivirsi on uusi tulokas suomalaisessa virsikirjassa. Vielä edellisessä virsikirjassa kyseisen osaston otsikkona oli "Suvi ja vuodentulo" – talvesta ei siis puhettakaan. Nyt osasto on nimeltään "Vuodenajat", ja siinä talvellakin on oma virtensä: Maa hohtaa lumivaipassansa. Sen on kirjoittanut Niilo Rauhala.

Ennen Rauhalan virttä oli talvivirreksi ehdolla Topeliuksen "Jää kirkas, hanget säihkyvät" (Uusia virsiä 79: 761), jolla on vankka sijansa sekä oman kirkkomme ruotsinkielisessä että Ruotsin kirkon virsikirjassa – ja jota piispa Max von Bonsdorff piti yhtenä niin Topeliuksen kuin koko virsikirjankin parhaista virsistä. 1900-luvun lopun suomenkieliseen virsikirjaan se ei kuitenkaan enää kelvannut.

Niilo Rauhala (1936-) on kotoisin Lapista, Kittilästä; koko pappisuransa hän on toiminut Kemissä. Hänen näkökulmansa talveen on siten pohjoinen: ”On ankara ja pitkä talviyö.” Rauhalan talvivirsi on tuonut virsikirjan sanastoon myös kaamoksen: ”Taas kaamos saartaa, painaa mieltä.”

Meille ihmisille talvi on työn aikaa: ”Me saamme hoitaa hengen tulta, / ja kätten töihin päivät kutsuvat.” Eikä runoilija tietenkään unohda talvihankien tarjoamia mahdollisuuksia sekä mielen että ruumiin iloon ja virkistykseen.

Äsken sanottu sisältyy virren keskimmäiseen (3) säkeistöön. Sitä kehystää toisaalta siis kaamos, mutta toisaalta kevään toivo. Maa nukkuu roudassaan, mutta kantaa kohdussaan elämää. Jumala on luonut ”silmuun toivon kestäväksi”. Rauhalan talviaiheisissa runoissa tapaa monesti saman toivon, saman kevään odotuksen. ”Väkevä on kevään vapaus.”

Rauhalan virrelle ei riitä, että se nostaa mieleemme kevään, talven vastakohdan. Molemmat vuodenajat katsovat luomisen uuteen päivään. Vaikka ”raskas onkin talven ahdistus”, se ei saa sammuttaa sen ajan odotusta, jolloin luomakunta yhtyy ”Jumalan lasten riemuun, kirkkauteen”.

Tauno Väinölä


Sävelmästä lisää virren 523 esittelyssä.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet