Virsikirja

 

311 Jo joudu, mun sieluni, heräämähän

Jo heräjä sielun, jo heräjä

Länsi-Suomen rukoilevaisuuden johtavia hahmoja oli talollinen Matti Paavola (1786-1859) Nakkilasta. Hänen aikanaan Satakunnassa nousi hyppyherätyksenä tunnettu hurmoksellinen liike, johon Paavola suhtautui kriittisesti. Kun hyppyherätys sitten tasaantui ja rukoilevaisliike muotoutui sen pohjalta, ei Paavolaa voisikaan pitää tyypillisenä rukoilevaisjohtajana (Harri Heino). Hän pitäytyi varhaisemmaksi herännäisyydeksi sanottuun kansanherätysperinteeseen. "Vanhojen heränneiden" opetuksiin hän vetosi, kun uudet herätykset – myös evankelinen liike – pakottivat hänet kannanottoihin.

Aikalaisensa Paavo Ruotsalaisen tavoin Paavola luki ahkerasti Raamattua ja hengellisiä kirjoja. Toisin kuin Ukko-Paavo hän osasi myös kirjoittaa. Hänen muistiinpanoissaan ja pohdinnoissaan on "sekä oppineille että yksinkertaisille ohjetta Raamatun tarkkaan tutkimiseen ja varoitusta pitämästä oman ymmärryksen keksinnöitä ja oman mielen huikentelevaisia arveluita autuuden perustuksena" (Akiander). Siispä: erilaiset hyppy- ja nauruherätykset tulevat ja menevät, mutta Raamatun sanan tarjoama perusta kestää.

Keskenään eripuraisia kristittyjä Paavola neuvoi elämään sovinnossa. Hän oli keskinäisen rakkauden saarnaaja.

Paavolan sepittämiä virsiä on Halullisten sielujen hengellisissä lauluissa kahdeksan. Niistä tämän yhden Wilhelmi Malmivaara otti Siionin virsiin, joista se 1938 tuli virsikirjaan. Kyseessä on selkeä ja vaikuttava herätysvirsi. Harvinaista, jopa kummallista on, että virren minä herättelee omaa sieluaan. Aivan ainutlaatuista tällainenkaan ei ole (vrt. virsi 89). Siis ikään kuin nukkuva herättämässä itseään.

Virteen on kaksi sävelmää. Rudolf Lagin (ks. virsi 438) a-sävelmä on tässä yhteydessä kukaties turhan kepeä, kun taas vakaa eteläpohjalainen b-sävelmä tukee mainiosti Paavolan sanottavaa.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet