Virsikirja

 

56 Tutkimaan, oi Jeesus, auta

Jesus, lär mig rätt betrakta

Virren tekijä on Ruotsin maineikas runoilijapiispa Haqvin Spegel (1645-1714). Virressä oli alkuaan 20 säkeistöä. Se ei sisältynyt vielä vuoden 1701 suomalaiseen virsikirjaan, jossa Spegelin virsiä kyllä oli reilut parikymmentä. Tästä kärsimysvirrestä tunnetaan useita suomennoksia; ensimmäisen julkaisi Abraham Frosterus 1765, myöhemmistä suomentajista mainittakoon Henrik Renqvist. Vuoden 1886 virsikirjaan Tutkimaan, oi Jeesus, auta tuli Elias Lönnrotin suomentamana. Hän oli lopuksi jo lyhentänyt suomennoksensa 12 säkeistöön, mutta virsikirjaan se sitten kuitenkin tuli 'täysimittaisena' (19 säkeistöä). Vasta nykyisessä virsikirjassa se on tiivistetty 11 säkeistöön.

Samalla kun virsi näin on lyhentynyt, sen kokonaisilme on muuttunut. Virren lukija ja veisaaja johdatetaan nyt rukoillen mietiskelemään eli katselemaan hänen puolestaan kärsivää Jeesusta. Alkuperäisessä pitkässä virressä tähän mietiskelyyn liittyi vaikuttavana elementtinä itsetutkistelu ristiinnaulitun Vapahtajan edessä, jonka kannettavana on koko maailman syntikuorma. Siinä virren minä joutui kerta toisensa jälkeen toteamaan olevansa suuri syntinen, "köyhä synnin vanki". Tällaista itsetutkistelua on nykyversiossa vain vähän.

Virren rukous keskittyy lopuksi sen tunnustamiseen, että Jeesuksen risti merkitsee uskovalle kunniaa, iloa ja autuutta. "Siinä turva syntiselle / sielun ahdistuksissa, / siinä toivo ainoa."

Virren saksalainen sävelmä on 1600-luvun puolivälistä; ensi kertaa se on ilmestynyt painettuna 1653.

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet