Virsikirja

 

543 Valkeus iankaikkinen

Varsinaissuomalainen pappi Jaakko Haavio (1904-1984) toimi kirkkoherrana ensin Yläneellä ja sitten kaksi vuosikymmentä Maariassa. Hänet tunnettiin sekä etevänä saarnamiehenä että monipuolisena kirjailijana. Hän julkaisi useita hartauskirjoja, saarna- ja puhekokoelmia, muistelmia sekä elämäkertaromaanin Siionin vanki 1700-luvulla eläneestä herännäisjohtajasta ja virsirunoilijasta Abraham Achreniuksesta. Runoilijana Jaakko Haavio on kristillisen lyriikkamme uudistaja; hänen tuotantoonsa sisältyi kuusi runokokoelmaa.

Virsirunoilijana Jaakko Haavion vaikutus näkyy kahtaalla. Hän oli virsikirjaan 1963 hyväksyttyä lisävihkoa valmistelleen komitean puheenjohtaja, ja heränneiden Siionin virsien uudistus 1970-luvun alussa on pääosin hänen työtään.

Jaakko Haavion alun perin nuoria ajatellen kirjoittamassa aamuvirressä Valkeus iankaikkinen pyydetään: ”Kirkasta, Jeesus, kasvosi, katsahda minun puoleeni" silloin, kun olen masentunut ja huolet painavat.

Jeesusta puhutellaan sanoilla ”Valkeus iankaikkinen”. Se palauttaa mieleen, mitä Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12.) Toisella kertaa hän sanoi vielä: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen” Joh. 12:46). Tätä Jeesuksen valon säteilyä pyydetään työhön, vapaa-aikaan ja ihmisten kohtaamiseen.

Sävelmä, pohjoissavolainen koraalitoisinto, on yhteinen kolmen muun virren kanssa.

Tauno Väinölä


Sävelmästä lisää virren 40 esittelyssä.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet