Virsikirja

 

524 Kun päivän työ on päättynyt

Vuodesta 1946 alkaen kirkon piirissä keskusteltiin silloisen virsikirjan puutteista. Sotien aikana oli havaittu, että esimerkiksi työelämää virsikirja ei sivunnut juuri lainkaan. Vuoden 1958 kirkolliskokoukselle tehtiin useita aloitteita virsikirjan lisävihkon tai kirkon laulukirjan toimittamiseksi. Lisävihko syntyi; sen hyväksyi vuoden 1963 kirkolliskokous. Keskeinen hahmo sitä luotaessa oli Turun Maarian seurakunnan kirkkoherra Jaakko Haavio (1904-1984).

Maarian seurakunnan alueeseen kuului Raunistulan työläiskaupunginosa, jonka asukkaisiin Jaakko Haavio loi paljon yhteyksiä. Heistä ja myös tehdastyön raskaudesta hän kirjoitti säkeitä runokokoelmaansa Suven maa (1956). Raunistulan kokemusten ja varmaankin osin ulkomaisten esikuvien mukaan syntyivät Haavion työelämävirret.

Iltarukousvirteensä Kun päivän työ on päättynyt Jaakko Haavio kokosi työelämän esityslistan: lepovuoroon päässeet, yövuoroon tulijat, maaseudun ja kaupungin kansan, koululaiset, perheenäidit, johtajat ja alaiset, vaarallista ja uuvuttavaa työtä tekevät, työnsä katkeroittamat, heikot ja maahan lyödyt. Virtensä seitsemänteen säkeistöön Haavio näyttää kätkeneen unelmansa veisaavasta seurakunnasta lainaamalla jo vuonna 1900 suomennetusta työväenlaulusta, ”Köyhälistön marssista”, kolme sanaa: ”työn raskaan raatajat”.

Kenties runoilija monien sodat kokeneiden pappien lailla uneksi kirkon uusista yhteyksistä ja näki kirkkonsa penkissä veisaamassa myös ammattitaitoisen ja luokkatietoisen työläisnaisen ja -miehen. Heidän työnsä oli ja on yhä usein raskasta ja yksitoikkoista raadantaa. Mutta ratkaisevasti juuri siihen oli perustunut Suomen teollistuminen ja kasvava hyvinvointi, niin kansan kuin kirkonkin varallisuus ja menestys. Oli aika vihdoin huomata se pyhän, yhteisen seurakunnan virressäkin.

Pekka Kivekäs

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet