Virsikirja

 

79 Oi Jeesus, lähde autuuden

O Jesus elon’, autuuten’

Elias Lönnrotin (1802-1884) osuus virsikirjan uudistamisessa 1800-luvulla oli suuri. Hänen silloin suomentamiensa tai uudistamiensa virsien määrä nousee vielä nykyisessäkin virsikirjassa useihin kymmeniin. Hänen omista virsistään sydämellisimpiä on tämä kärsimysajan virsi.

Virressä oli alun alkaen 16 säkeistöä, joista vuoden 1886 virsikirjaan otettiin kaksitoista. Nykyiseen virsikirjaan on silloin karsituista otettu mukaan kolme säkeistöä (3–5). Ne opettavat meitä ikiaikaisen perinteen mukaisesti "katselemaan" eli mietiskelemään ristiinnaulittua Vapahtajaa: hänen lävistettyjä käsiään ja jalkojaan, hänen suutaan, joka "toi meille toivon, autuuden", mutta nyt tuskassaan "juoda saa vain sappea ja etikkaa". Jeesuksen kuolemaa ei kuitenkaan kuvata liiallisen yksityiskohtaisesti.

Parhaiten virrestä tunnettaneen kolme loppusäkeistöä, jotka kuuluvat suomalaisten rukousvirsien helmiin. Tässä rukouksessa ja koko virressä vaistoaa Lönnrotin omakohtaisen tunnustuksen, niin sanoaksemme hänen läsnäolonsa. "Siinä hänen hurskautensa ja luottamuksensa Jeesuksen sovintokuolemaan on saanut yksinkertaisen, koruttoman ja herkän ilmaisun" (Niilo Rauhala). Runo puhuu siinä sydämestä sydämeen. Siksipä virren voi tuntea omaksi rukouksekseen. Mitä sen parempaa virreltä voisikaan odottaa?

Virren rauhallinen, tyynnyttävä sävelmä palautuu keskiajalle. Se tunnetaan böömiläis-saksalaisena käsikirjoituksena noin vuodelta 1480, Suomessa käsikirjoituksena Kangasalan koraalikirjassa 1624 ja painettuna koraalivirsikirjassa Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja (1702), jossa se liittyi virteen "Christuksen piinaa muistakaam'" (VVK 144).

Tauno Väinölä

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet