Virsikirja

 

145 Taivaassa, johon Jumala

Turun keskiaikaisen katedraalikoulun poikien koululauluja julkaistiin 1582 Piae Cantiones -laulukirjassa (PC). Pojat ovat niitä sekä laulaneet että tanssineet kiertäessään loma-aikoinaan keräämässä opintotukea maaseudulla. 

Laulukirjan erään osaston nimi kuuluu suomeksi: "Ihmisen kohtalon hauraudesta ja surkeudesta". Laulu Insignis est figura alkaa vertaamalla elämää, kuten Maskun kirkkoherra Hemmningius Henrici 1616 käänsi, rumaan, häijyyn, ryppyiseen, karheaihoiseen, horjuen, häälyen etenevään ämmään. Laulun riveille on ovelasti piilotettu tekijän nimi Iacobvs. Resuisesta ämmästä alkavan ja jatkossa vain rajummaksi käyvän laulun sanotaan päässeen birgittalaissisarten suosioon, eikä ihme - olihan heidän, usein aatelissukujen tyttärien, elettävä yksinäisyydessä ja maailman kieltämisessä. Laulun sanojen vanhin käsikirjoitus on birgittalaisten Vadstenan luostarista ja ajoittuu 1400-luvun alkupuolelle. Mainio sävelmä houkuttaa ajattelemaan, että laulu kuului Turun poikien tanssimiin - tanssi kohtalon kurjuudelle!

Mäntyharjun kirkkoherra Olof Pesonius (ent. Pesonen) lähetti vuodesta 1819 Turussa toimineelle virsikirjakomitealle omia virren yritelmiään. Yritelmiksi hänen virtensä paljastuvat verrattaessa niiden kömpelöä kieltä lopulliseen kieliasuun, johon komitean puheenjohtaja, arkkipiispa Jacob Tengström ne puki. Syntyi seesteinen virsi taivaan ilosta - ja 1911 siihen suomalaiskansallisissa merkeissä muotoiltiin - PC-tutkija Timo Mäkisen mielestä epäonnistuen - sävelmä Insignis est figura -laulusta. Mielenkiintoinen yhdistelmä: kurjan kohtalon sävelmä, tulevan ilon sanat.

Pekka Kivekäs

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet