Virsikirja

 

474 Nyt Herrallemme kiitoksen

Nyt Herralle haluisen kiitoksen

Virsikirjaa uudistettiin pitkään ja hartaasti 1800-luvulla. Alkuvaiheessa 1820- ja 30 –luvuilla komitean jäsenenä toimi Olof Pesonius (alk. Pesonen, 1780 – 1849). Kuopion triviaalikoulun kasvatti sai saarnaluvan vuonna 1798 ja hänet vihittiin papiksi jo seuraavana vuonna.

Virsikirjakomitean työn tulokset julkaistiin vuonna 1836 kokoelmassa Uusia wirsiä, Kirkosa ja kotona weisattavia. Siihen sisältyy Olof Pesoniuksen ruokavirsi, jota Elias Lönnrot muokkasi vuoden 1886 virsikirjaan. Tämän jälkeen tekstiä ovat muokanneet vuoden 1938 ja 1986 virsikirjoja laatineet komiteat.

Virren taustalla voi kuulla psalmin 145 ajatuksia: ”Kaikki katsovat odottaen sinuun, ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.” Ensimmäisessä säkeistössä ateriayhteyttä kuvataan kauniisti: ”On Herra meidät ravinnut / ja ystävillä siunannut. / Siis häntä ylistämme.”

Virren päätöksessä ylitetään ajan raja, kun ateria muistuttaa myös ”taivaan pöytään” pääsemisestä.

Sävelmänä virrellä on alusta alkaen ollut kolmijakoisena keinahteleva englantilainen melodia n. vuodelta 1540.

Markku Kilpiö

Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet