Virsikirja

 

207 Arkana nyt olen tullut

Kun virsikirjakomitea oli 1976 julkaissut osamietintönsä Virsikirjauudistuksen periaatteet, Kotimaa-lehti julisti virsikilpailun, joka sai nimen Virsihaavi. Siihen lähetettiin noin 700 virsiehdotusta. Niistä parhaiksi katsotut palkittiin, minkä jälkeen koko saalis annettiin virsikirjakomitean käytettäväksi.

Virsihaavin antiin kuuluu Pentti Hölsän kirjoittama Arkana nyt olen tullut (207), joka Anna-Maija Raittilan muokkaamana tuli virsikirjaan. Pentti Hölsä (1941-) on vihitty papiksi 1966. Parikymmentä vuotta hän palveli seurakuntapappina Espoossa. Sittemmin hän on ollut seurakuntadiakonian sihteerinä kirkkohallituksessa ja sen jälkeen erään vanhustenhuoltosäätiön toiminnanjohtajana.

Virtensä taustaksi Hölsä on maininnut Siionin virsien ajatusmaailman. Virren syntyyn on erityisesti vaikuttanut Väinö Malmivaaran uudenvuodenvirsi, jossa kysellään: "Kuinka lainkaan uskallamme / käydä vuoteen alkavaan? / Kuule, Herra, huutoamme, / saavu jälleen auttamaan" (SV 16). Sama mieliala kuvastuu virren avauksessa: "Arkana nyt olen tullut / itseäni tutkimaan. – Kun en itse selvää saa, / mikä mieltä ahdistaa, / Jeesus, saanhan olla tässä / hiljaisuutta pyytämässä."

Siinä näkyykin myös virren toinen juonne: ahdistavan kiireen kokeminen sekä omassa että toisten elämässä. Hiljainen hetki Jumalan kasvojen edessä rauhoittaa. Sitä virsi ohjaa etsimään kirkosta; virren alkumuoto alkoikin sanoilla: "Arkana nyt astun tänne / kirkon penkkiin istumaan". Arkana nyt olen tullut sopii – paitsi jumalanpalveluksen alkuvirreksi – myös lukuvirreksi: hiljaiseksi rukoukseksi ennen messun alkua. Varsinkin sen kahta alkusäkeistöä voi rukoilla siellä, missä kirkot ovat avoinna hiljentymistä varten, tai kesämatkoilla tiekirkkoon poikettaessa.

Tauno Väinölä

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet