Virsikirja

 

528 Luoksemme päivät menneet

Olen kirjoittanut vanhuuden virren uskon virreksi. Virressä soi kiitollisuus elämän lahjasta ja Jumalan johdatuksesta. Yhteys sukupolvien välillä, turvallisuuden tunne ja elämään heijastuva kirkkaus ovat virren sanomaa. Taustalla on Sananlaskujen ja Jesajan kirjan ajatuksia. ”Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, / joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka” (Sananl. 4: 18). Oikeamieliset eli vanhurskaat kulkevat aamuruskon tietä. ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, --. //- -//-- minä nostan ja kannan ja pelastan” (Jes. 46: 4.).

Vanhuus on näköalapaikka: saadaan katsoa menneisiin ja tuleviin päiviin ja käsillä olevaan hetkeen. ”Luoksemme päivät menneet / kuin virta saapuvat.” Virta tuo mukanaan monia hyviä muistoja, jotka herättävät kiitosmielen Jumalaa kohtaan. Hän on johtanut läpi vuosien ja vuosikymmenien ja antanut voiman raskaisiinkin tehtäviin. Nyt on aika jättää nämä tehtävät toisille. Eläkepäivinä on tilaa monille mielekkäille asioille ja harrastuksille.

Vanhuksen käsi ulottuu sukupolvien yli. Yhteys ja vuorovaikutus ovat sekä tehtävä että elämän rikkaus. Vanhemmilla ja isovanhemmilla on sellaisia elämänkokemuksia ja -arvoja, joita on hyvä jakaa nuoremmille. Miten tärkeä on myös esirukoilijan tehtävä: rukous kulkee siunaavana lapsista lapsenlapsiin ja sulkee heidät Jumalan huolenpitoon. ”Myös heitä, Herra, siunaa / ja muista armossa.”

Vanhurskaan polku johtaa täyttä päivää kohti. Vaikka vanhuksen elämässä on jo illan kajoa, sydämen usko ja ikuisen elämän toivo tähyilevät täyden päivän kirkkauteen. Jumalan voima ja armo pysyvät aina samana. ”Armolla nostan, kannan / ja pelastuksen annan. / Ei muutu Jumala.”

Niilo Rauhala

Evl.fi -palvelun ylläpidosta vastaa Suomen evankelis-luterilainen kirkko
© Kirkon keskusrahasto  |  Evästeet