Sana tänään 3 kk eteenpäin

Tiistai 23.04.2019

Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Jumala lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista.
Ap. t. 13:32-33


Keskiviikko 24.04.2019

Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.
Joh. 21:13-14


Torstai 25.04.2019

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille."
Mark. 16:15


Perjantai 26.04.2019

Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Ps. 40:6


Lauantai 27.04.2019

Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina!
Ef. 5:8


Sunnuntai 28.04.2019

Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät."
Joh. 20:20-21

Virsi 513:2
Jeesus, sinä tiedät
kaikki harhatiet.
Silti meitä siedät,
varjelet ja viet.
Ei oma voima riitä
oikein elämään.
Usko alkaa siitä,
käsiisi kun jään.


Maanantai 29.04.2019

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.
1 Piet. 2:2


Tiistai 30.04.2019

Minä, minä yksin olen Herra,
ei ole muuta pelastajaa kuin minä.
Jes. 43:11


Keskiviikko 01.05.2019

Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.
1 Joh. 5:4


Torstai 02.05.2019

Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
Joh. 20:26


Perjantai 03.05.2019

Herra on avuttomien suojelija.
Kun voimani uupuivat,
hän tuli avukseni.
Ps. 116:6


Lauantai 04.05.2019

Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.
1 Joh. 5:11-12


Sunnuntai 05.05.2019

Jeesus sanoo:
"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän."
Joh. 10:14-15

Virsi 169:2
Monen raskaan ristin alla
täällä usein uuvumme.
Nosta tiellä vaikealla,
kun me maahan vaivumme.
Ostit meidät verelläsi
omiksesi ristilläsi.


Maanantai 06.05.2019

Herran uskollisuus täyttää maan.
Herra on sanallaan luonut taivaat.
Ps. 33:5-6


Tiistai 07.05.2019

Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään -- näin sanoo Herra Jumala.
Hes. 34:15


Keskiviikko 08.05.2019

Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.
1 Piet. 2:21


Torstai 09.05.2019

Jeesus sanoo:
"Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut."
Joh. 10:14


Perjantai 10.05.2019

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Ps. 23:1


Lauantai 11.05.2019

Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Ps. 23:3


Sunnuntai 12.05.2019

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää."
Joh. 16:20-22

Virsi 162:1
Kristus-kuningas,
kaikkivaltias,
joudu, voittoon vie jo valtakuntasi!
Vielä tuskan maa
kaipaa, odottaa.
Milloin on se täynnä tuntemistasi?
On viety sanaa autuuden
jo halki vuosisatojen.
Vielä miljoonat
yössä kulkevat.
Milloin valtasuuruutesi kirkastat?


Maanantai 13.05.2019

Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa,
riemuitkaa, maan asukkaat!
Ps. 66:1


Tiistai 14.05.2019

Ei hän väsy, ei uuvu,
tutkimaton on hänen viisautensa.
Hän virvoittaa väsyneen
ja antaa heikolle voimaa.
Jes. 40:28-29


Keskiviikko 15.05.2019

Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään. Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään kantaen.
Hepr. 13:12-13


Torstai 16.05.2019

Teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.
Joh. 16:22


Perjantai 17.05.2019

Jotka kyynelin kylvävät,
ne riemuiten korjaavat.
Jotka itkien menevät kylvämään
vakkaansa kantaen,
ne riemuiten palaavat kotiin
lyhteet sylissään.
Ps. 126:5-6


Lauantai 18.05.2019

Älkää unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.
Hepr. 13:16


Sunnuntai 19.05.2019

Jeesus sanoi:
"Minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne."
Joh. 16:7

Virsi 569:1
Herää, sydän, nukkumasta,
talviunen horteesta,
nouse valoon kuolemasta
kevätaamun loisteessa.
Herran Henki lähteillensä
kutsuu meitä lähellensä.
Sydän siellä elämää
Jeesuksessa hengittää.


Maanantai 20.05.2019

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa
on tuonut voiton.
Ps. 98:1


Tiistai 21.05.2019

Rakkaudessaan säälivänä
Herra lunasti heidät vapaiksi,
hän nosti ja kantoi heitä
kaikkina menneinä päivinä.
Jes. 63:9


Keskiviikko 22.05.2019

Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo.
Jaak. 1:19-20


Torstai 23.05.2019

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne!
Joh. 13:34


Perjantai 24.05.2019

Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
Iloitkaa ja riemuitkaa,
laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Ps. 98:4-5


Lauantai 25.05.2019

Jeesus sanoi:
"Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva."
Joh. 16:13


Sunnuntai 26.05.2019

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille."
Joh. 16:23

Virsi 313:3
Suo minun oikein rukoilla
tahtosi mukaisesti
ja anna sitä anoa,
mi kestää iäisesti,
ja suo se uskon uskallus,
taivaassa että rukous
Jeesuksen tähden kuullaan.


Maanantai 27.05.2019

Kertokaa tästä riemuiten,
kuuluttakaa, viekää viesti
maan ääriin asti.
Sanokaa: "Herra on lunastanut
palvelijansa Jaakobin vapaaksi!"
Jes. 48:20


Tiistai 28.05.2019

Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Jer. 29:11


Keskiviikko 29.05.2019

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
Ef. 3:17


Torstai 30.05.2019

Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.
Ap. t. 1:11

Virsi 107:3
Näin olet kaiken täyttänyt,
lunastustyösi päättänyt.
Taivaassa sijaa valmistat
kaikille, jotka uskovat.


Perjantai 31.05.2019

Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi -
niitä on enemmän kuin voin luetella.
Ps. 40:6


Lauantai 01.06.2019

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman."
Joh. 16:33


Sunnuntai 02.06.2019

Jeesus sanoi:
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta."
Joh. 15:26

Virsi 120:7
Oi riemun Henki, virvoita
ja murheissani kaikissa
rohkaise sydäntäni.
Suo Kristuksessa lohdutus
ja uskolleni vahvistus
myös viime hetkelläni.


Maanantai 03.06.2019

Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Ps. 27:7


Tiistai 04.06.2019

Herra on minun valoni ja apuni,
ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva,
ketä siis säikkyisin?
Ps. 27:1


Keskiviikko 05.06.2019

Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia.
Room. 8:16


Torstai 06.06.2019

Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.

Joh. 16:13


Perjantai 07.06.2019

Sydämeni muistaa sinun sanasi:
"Etsikää minun kasvojani."
Herra, minä tahdon etsiä sinua,
älä kätke minulta kasvojasi!
Ps. 27:8-9


Lauantai 08.06.2019

Jeesus sanoi:
"Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin."
Joh. 14:12

Virsi 112:1
Tule, Pyhä Henki, luoksemme
ja täytä sinuun uskovien sydämet.
Jo sytytä rakkautesi liekki palamaan
ja liitä yhteen kaikki kielet,
kaikki kansakunnat maan
yhdessä uskossa Herraamme
Jeesukseen Kristukseen.
Halleluja, halleluja!


Sunnuntai 09.06.2019

Jeesus sanoi:
"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."
Joh. 14:27

Virsi 114:1
Oi Pyhä Henki, Jumala,
nyt meille rauha lahjoita,
virvoita seurakuntasi
voimalla rakkautesi.
Halleluja!


Maanantai 10.06.2019

Jeesus sanoi:
"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä."
Joh. 6:44


Tiistai 11.06.2019

Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Ap. t.. 2:38


Keskiviikko 12.06.2019

Kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.
1 Kor. 12:3


Torstai 13.06.2019

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.
1 Kor. 12:4-5


Perjantai 14.06.2019

Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.
1 Kor. 12:6-7


Lauantai 15.06.2019

Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.
1 Kor. 12:27


Sunnuntai 16.06.2019

Jeesus sanoi:
"Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä."
Joh. 3:5-6

Virsi 129:1
Jumala kolmiyhteinen,
salattu, iankaikkinen!
Oi Herra kaikkivaltias
ja suuri, pyhä, laupias,
ylistys nouskoon taivaisiin,
kun katsot meihin ihmisiin!


Maanantai 17.06.2019

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.
Ef. 1:3


Tiistai 18.06.2019

Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.
Jes. 6:3


Keskiviikko 19.06.2019

Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus,
kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa!
Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa
ja jäljittämättömät hänen tiensä!
Room. 11:33


Torstai 20.06.2019

Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala,
ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti.
Dan. 3:52 (apokr.)


Perjantai 21.06.2019

Tulkaa, kumartukaa maahan,
polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.
Hän on meidän Jumalamme
ja me hänen laitumensa lampaat,
joita hänen kätensä kaitsee.
Ps. 95:6-7


Lauantai 22.06.2019

Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: "Ei, hänen nimekseen tulee Johannes."
Luuk. 1:57, 59-60

Virsi 258:2
Hän Johanneksen armossaan
on lähettänyt maailmaan.
Profeetta tietä Kristuksen
valmistaa eteen ihmisten.


Sunnuntai 23.06.2019

Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.
Luuk. 16:31

Virsi 303:7
Huomaas murheet heitän,
Herra, turviis peitän
suuret puutteeni.
Tunnet asiani,
valvo parastani,
Vapahtajani.
Anteeksi suo syntini,
ole vielä kuollessani,
Jeesus, riemunani.


Maanantai 24.06.2019

Jumala lunastaa minut,
hän tempaa minut tuonelan otteesta.
Ps. 49:16


Tiistai 25.06.2019

Joka rakastaa rahaa, ei saa sitä kyllin,
eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen.
Tämäkin on turhuutta.
Saarn. 5:9


Keskiviikko 26.06.2019

Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
1 Joh. 4:16


Torstai 27.06.2019

Kun herään unesta,
sinun läsnäolosi ravitsee minut.
Ps. 17:15


Perjantai 28.06.2019

Älä kadehdi, kun joku rikastuu,
kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.
Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään,
hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.
Ps. 49:17-18


Lauantai 29.06.2019

Uurastavan uni on makea,
söipä hän vähän tai paljon,
mutta rikkaalta kylläisyys vie unen.
Saarn. 5:11


Sunnuntai 30.06.2019

'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.'
Luuk. 14:17

Virsi 413:6
Suo kutsuasi, Herra, muistaa,
ymmärtää varoitustasi.
Ei kukaan kutsun torjuneista
saa maistaa illallistasi!
Tee itse minut valmiiksi,
ennen kuin suljet ovesi.


Maanantai 01.07.2019

Herra avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen.
Ps. 18:20


Tiistai 02.07.2019

Kansani horjuu kahtaalle:
minuun päin ja minusta pois.
Se huutaa avuksi Korkeinta
mutta ei saa apua.
Hoos. 11:7


Keskiviikko 03.07.2019

Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.
Fil. 2:13


Torstai 04.07.2019

Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo:
Älkää paaduttako sydäntänne.
Ps. 95:7-8


Perjantai 05.07.2019

Puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan,
mutta kieron sinä johdat harhaan.
Nöyrät sinä pelastat,
mutta ylpeiden katseen painat alas.
Ps. 18:27-28


Lauantai 06.07.2019

Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä.
Fil. 2:14-15


Sunnuntai 07.07.2019

Jeesus sanoi:
"Näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa."
Luuk. 15:7

Virsi 312:1
Muistan päivää autuasta,
jolloin Jeesus löysi mun,
syntein tähden tuomitun,
tilastani kauheasta
nosti minut olalleen,
otti aivan omakseen.


Maanantai 08.07.2019

Käänny puoleeni; Herra,
ja ole minulle armollinen,
sillä minä olen yksin ja avuton.
Ps. 25:16


Tiistai 09.07.2019

- Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen.
Jes. 57:15


Keskiviikko 10.07.2019

Nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.
1 Piet. 5:6-7


Torstai 11.07.2019

Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!
Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää.
Ps. 119:176,94


Perjantai 12.07.2019

Autuas se,
jonka pahat teot on annettu anteeksi,
jonka synnit on pyyhitty pois.
Autuas se ihminen,
jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään
ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.
Ps. 32:1-2


Lauantai 13.07.2019

"Minä opetan sinua", sanoo Herra,
"minä osoitan sinulle oikean tien.
Minä neuvon sinua,
katseeni seuraa askeleitasi."
Ps. 32:8


Sunnuntai 14.07.2019

Jeesus sanoi:
"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan."
Luuk. 6:37

Virsi 438:1
Oi armahda, Kristus, niin kaita on tie,
vaan kiusatun kulkijan kotiin se vie.
Kun tuntoa polttivat tuomiot lain,
niin armosta tiellesi astua sain.


Maanantai 15.07.2019

Minä luotan sinun armoosi,
saan iloita sinun avustasi.
Ps. 13:6


Tiistai 16.07.2019

- Nämä teidän tulee pitää:
Puhukaa totta toisillenne!
Jakakaa oikeutta totuuden mukaan,
niin että rauha vallitsee keskuudessanne.
Sak. 8:16


Keskiviikko 17.07.2019

Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä siis tai kuolemme, me kuulumme Herralle.
Room. 14:8


Torstai 18.07.2019

Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä
ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.
Room. 14:11


Perjantai 19.07.2019

Sytytä silmiini valo,
älä anna minun nukkua kuolemaan,
ettei viholliseni sanoisi:
"Minä voitin hänet",
ettei vastustajani saisi iloita tappiostani.
Ps. 13:4-5


Lauantai 20.07.2019

Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
Room. 14:10


Sunnuntai 21.07.2019

Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja."
Luuk. 5:10

Virsi 418:1
Apostolinsa maailmaan
lähetti Kristus saarnaamaan,
nimeensä kansat kastamaan
ja seuraajikseen saattamaan.


Maanantai 22.07.2019

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman.
Jes. 52:7


Tiistai 23.07.2019

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan."
1 Moos. 12:1


rss